Bunch of Grapes:

10 syytä käyttää taidetta

Taiteen ja kulttuuurin hyödyntäminen liike-elämässä ja luovuuden taloudelliset merkitykset ovat 2000-luvulla nousseet yhä kasvavassa määrin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kilpailu kiristyy ja innovaatioille on tarvetta. Toisaalta ilmassa on myös kyllästymistä tehokkuusajatteluun. 

Miksi taiteellista toimintaa kannattaa yhdistää organisaatioiden kehitys-, innovaatio-, muutos- ja oppimisprosesseihin?

1. Pysähtyminen, keskittyminen ja läsnäolo

Valmennuksen tai kehityspäivän aloittaminen lyhyellä taiteellisella toiminnalla käynnistää usein aktiivisen ja vastaanottavaisen olotilan asiapitoisen tiedon vastaanottamiseen ja sen soveltamiseen. Taiteellinen lämmittely karistaa arjen tomut ja rutiinit syrjään.

2. Herkistyminen havaitsemaan

Taiteelliset toimintamallit auttavat avaamaan aisteja ja herkistävät havainnoimaan ja tutkimaan asiaa uudella tavalla. Herkkyys uusille näkökulmille on hyödyllistä ongelmanratkaisussa ja voi herättää
etsimään uusia tapoja toimia.

3. Ymmärryksen luominen ja hiljainen tieto

Taiteellinen työskentely on osoittautunut hyväksi laajojen ja epäselvien kokonaisuuksien hahmottamisessa. Kuvien avulla ja teatterin keinoin helpotamme vaikeasti sanallistettavien asioiden käsittelyä. Piilevien oletusten ja perusolettamusten esille nostaminen on yksi organisaatiokulttuurin kehittämisen merkittävimpiä haasteita. Tällaisen vaikeasti tavoiteltavan hiljaisen tiedon soveltaminen vaatii herkkyyttä ja avoimuutta elämyksille.

4. Mielikuvat ja assosiaatiot

Mielikuvien ja symbolimerkitysten luominen ja purkaminen tuo uusia näkökulmia ja oivalluksia sekä ns. hiljaista tietoa. Keskustelemalla taiteellisen toiminnan lopputuloksista pyrimme nostamaan intuitiiviset prosessit tietoisuuteen. Oman assosiaatiokynnyksen madaltamista voi harjoitella, ja sitä kautta helpottaa uuden luomista.

5. Luovuuden edellytykset

Avaamme aisteja, herkistymme havainnoimaan ja madallamme tekemisen kynnystä siten, että sisäinen kriitikko ei ehdi väliin ja jokaisen omat luovat voimavarat pääsevät esille. Tämä on olennaista uutta luovalle ajattelulle ja toiminnalle, mikä puolestaan on ennakkoehto innovaatioille.

6. Henkilökohtainen prosessointi ja hienovaraisuus

Kehitettävän asian käsitteleminen taiteen keinoin antaa mahdollisuuden asian jäsentämiseen ja ymmärtämiseen intuition ja tunteiden avulla. On tutkittu, että kätemme ovat suoremmin yhteydessä aivoihimme kuin puhuminen. Taiteellisesta tuotoksesta ei tarvitse kertoa toisille kaikkea, joten myös herkkiä asioita voidaan käsitellä hienovaraisesti nolaantumatta toisten edessä.

7. Voimauttaminen

Voimautuminen lähtee oman sisäisen voimantunteen kasvamisesta suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Jokaisen on käytävä prosessi itse läpi - kukaan ei voi voimauttaa toista. Taiteellisen toiminnan kautta oma henkilökohtainen kokemus muuttuu näkyväksi ja toisten kanssa jaettavaksi. Autamme yksilöitä uskomaan omiin kykyihinsä muuttaa asioita paremmiksi, suhtautumaan itseensä armollisemmin ja sitoutumaan ympäröivän yhteisön hyvinvoinnin vaalimiseen.

8. Henkinen työhyvinvointi

Taide on yksi väylä itseymmärryksen, identiteetin ja tunne-elämän kehittämiseen. Yksilönä kasvamiseen liittyvät omien asioiden käsittely- ja ajattelutapojen hahmottaminen. Ryhmä kehittyy oppimalla toisista ihmisistä uutta heidän tekemiensä asioiden ja niistä käytyjen keskustelujen avulla. Ryhmä kehittyy myös kohtaamalla epätavallisia teemoja ja asioita sekä niiden parissa luovasti työskentelemällä.

9. Erilaisten oppimistyylien vahvistaminen

Meille on kaikilla itsellemme omin tyyli oppia. Toisille oppiminen on luontaisinta rationaalisesti pohtimalla, toisille tunteiden ja käytännön tekemisen kautta. Taiteellinen työskentely on yksi väylä tiedon ja kokemusten keräämiseen, yksi keino oppia uutta itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Taide tarjoaa myös työkaluja tiedon analysoimiseen. Hyvissä valmennuksissa oppiminen tapahtuu monin tavoin tukien erilaisia oppimisen tapoja.

10. Kokeileminen ja pilotointi

Erityisesti innovaatioprosesseissa taide tarjoaa välineitä kokeilla, millaisia lihoja luiden ympärille voidaan laittaa. Taiteen keinoin voidaan hahmottaa monimutkaisia konsepteja, rakentaa nopeita rakennemalleja ja testata niitä. Konkreettisten muotojen työstäminen omin käsin soveltuu niin tietojärjestelmien ja käyttöliittymien suunnitteluun kuin perusteollisuuden tuotekehitykseenkin. Teatterin keinoin voidaan puolestaan simuloida erilaisia sosiaalisia tilanteita.


Tutustu toimintaamme sivuavaan kirjallisuuteen, juttuihin, artikkeleihin ja tutkielmiin >