Bunch of Grapes:

Uusia luovia työkaluja organisaatioiden kehittämiseen

Suomen johtavassa fasilitointiyrityksessä Grape Peoplessa on otettu rohkea harppaus taiteen ja bisneksen välimaastoon. Kesällä perustetun Grape Arte -tiimin tehtävänä on kehittää fasilitointia taiteen keinoin.


Idea ei ole uusi. Taiteellista tekemistä on käytetty jo vuosia, mutta sen rooli on ollut keventää, ei syventää. Grape Arten toiminta pureutuukin organisaatioiden pitkäjänteisempään kehittämiseen. Taidemetodeja käytetään kohdennetusti siellä missä sanat eivät riitä tai niitä ei löydy. Taiteen keinoin monimutkaisiakin asioita voidaan avata hienovaraisesti.

"Ei enää riitä, että tiimit saadaan puhaltamaan yhteiseen hiileen. On päästävä tiimien yhteishengen luomisesta tiimien kehittämiseen", Arte-tiimin vetäjä Piritta Kantojärvi antaa esimerkiksi.

"Elämme nyt selvästi aikaa, jossa taide ja bisnes haluavat oppia toisiltaan vakavissaan. On ollut innostavaa nähdä, miten nyt jopa puhtaasti teknisissä yrityksissä tai tehdasympäristössä hyväksytään taidelähtöiset menetelmät osaksi organisaation mitattavaa kehitystä", Kantojärvi kertoo.

Menestystarinoita Grape Arten toiminta-ajatukseen löytyy esimerkiksi Tanskasta, Saksasta ja Ruotsista. Arten kelkassa on näyttelijöitä, muusikoita ja visuaalisen taiteen osaajia. Asiantuntijoiden osaamisessa yhdistyy vahva taidetausta, ymmärrys liike-elämästä, taito suunnitella organisaatioiden kehitysprosesseja sekä karismaattiset ryhmän vetäjän taidot.

Käytännössä taiteen keinoin fasilitointi sopii suurien organisaatiomuutoksien eteenpäin viemiseen, luovien ja innovaatioprosessien toteuttamiseen sekä työhyvinvoinnin tueksi. Lyhyemmät työpajat sopivat esimerkiksi kick-off -tilaisuuksiin, seminaareihin tai pitkien valmennusten loppuhuipennuksiksi. Perinteinen fasilitointi taas on omiaan kun kehittämisprosesseja viedään käytäntöön.

> Kesällä perustettua Grape Artea demottiin tiistaina 13.10. Grapen koulutustiloissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Musiikkifasilitaattorit Doron Karavani ja Kari Kukkola näyttivät, kuinka tiimejä kehitetään musiikin avulla.

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti