Bunch of Grapes:

Fasilitointi taiteen keinoin

Jatkuva muutos on työyhteisön arkipäivää. Omistuspohjan pirstaloituminen, asiantuntijatyön lisääntyminen ja vaativuustason nousu ovat aiheuttaneet tarpeen kehittää luovia menetelmiä organisaatioiden kehittämiseen.

Monimutkaisessa tilanteessa pelkkä järjen käyttö ei riitä, tarvitaan intuitiivisia keinoja. Grape Arte on yhdistänyt taidelähtöiset työskentelytavat osallistaviin kehitysprosesseihin. Menetelmiemme avulla voidaan viedä eteenpäin esimerkiksi paljon tunteita ja sekavuutta herättäviä muutosprosesseja. Grape Arte auttaa löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja silloin, kun kaikkea muuta on jo kokeiltu.

Tyypillisiä aiheitamme ovat uuden suunnan löytäminen ja kirkastaminen, ja ymmärryksen luominen epämääräisestä tilanteesta. Usein myös fasilitoimme tiimin eheytymistä ja edesautamme yhdessä toimimista.

Vedämme työpajoja, joissa vuorottelevat intuitiivinen työskentelytapa, kokemusten ja lopputulosten tulkinta sekä konkreettisten toimenpiteiden suunnittelu. Lopputuloksena syntyy visuaalinen tiekartta toimenpiteistä, joihin työpaikalle palatessa ryhdytään.

Taidelähtöisen työskentelyn avulla voidaan myös lisätä työhyvinvointia ja vähentää sairauspoissaoloja. Taide vie tunteesta tekoihin.

Taidetta käytetään organisaatioissa
monin eri tavoin

  1. ainoastaan koristeena
  2. viihteenä ja marginaalisina hyötyinä
  3. kehittämisen ja oppimisen työkaluina
  4. strategisena muutosprosessina (viite: Lotte Darso)

Grape Arte käyttää taidetta kehittämisen ja oppimisen työkaluina sekä strategisten muutosprosessien tukena. Olemme kehittäneet lukuisia työkaluja organisaatioiden kehitys-, muutos- ja innovaatioprosessien fasilitointiin taiteen keinoin.

Mihin tilanteisiin ja tarpeisiin taiteen keinoin fasilitointi
ja valmentaminen parhaiten sopii?

Tyypillinen Grape Arte -työpajaprosessi >

Lue lisää Grape Arte -palveluista >

Tutustu toimintaamme sivuavaan kirjallisuuteen, juttuihin, artikkeleihin ja tutkielmiin >