Bunch of Grapes:

Piritta Kantojärvi

Luovuuden mestari, joka potkaisee sinut ulos aitauksestasi
gsm +358 400 664 889

Piritan uniikkia erityisosaamista on pitkäaikainen kokemus taidepedagogiikan yhdistämisestä työyhteisövalmennuksiin sekä luovien prosessien, tiiminkehittämisen ja organisaatiomuutosten fasilitointiin. Hän on toiminut työyhteisöissä kouluttajana vuodesta 2001 alkaen. Viime vuosina Piritta on valmentanut monen eri toimialan tuotekehityksen johtoryhmiä ja asiantuntijoita. Piritta on auttanut tiimejä saavuttamaan yhteisen ymmärryksen monimutkaisista tilanteista ja tahtotilan visionsa toteuttamiseen. Hän säteilee positiivista energiaa, ideoi ja innostuu helposti - ja saa muutkin innostumaan.

Koulutukseltaan Piritta on taiteen maisteri. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta taidekasvatuksen osastolta, jossa hän syventyi taideterapiaan. Lisäksi Piritta on laajentanut osaamistaan perehtymällä Helsingin kauppakorkeakoulussa organisaatiopsykologiaan, johtamiseen, työyhteisön kehittämiseen ja liikkeenjohdon konsultointiin sekä Hollannissa taidehallintoon ja johtamiseen. Piritta on sertifioitu Scrum Master (Agile Management) ja SDI-valmentaja (Strenght Deployment Inventory)

Piritan on kehittänyt lukuisia luovia työskentelytapoja työyhteisöjen haasteiden ratkaisemiseksi (mm. tehokkaan Sytytystulpat ® -ideointimenetelmän 2003 ja uusia näkökulmia avaavan Veistostori -menetelmän ideoiden arviointiin 2008).

Piritta on Grape Arten johtaja. Hän on myös osakkaana Grape People Finland Oy:ssä. 

Piritta työskentelee sekä suomeksi että englanniksi ja saattaapa sanoa pari sanaa hollantiakin.

sähköposti: /


Ajankohtaista:

Piritta vetää työpajoja kansainvälisissä konferensseissa:

Berlin Change Days 6.-7.11.2010 >

Internation Association of Facilitators conference 13.-18.10.2010 > 

Site Nordic Symposium 7.10.2010 >

Creative Problem Solving Institute (CPSI), 21.-25.6.2010 Buffalossa >


Luettavaa:

Haastattelu Fakta-lehdessä 11-12/2009 (pdf) >
Case-juttu fasilitointivalmennuksesta Eläke-Fennialle 1/09 (pdf) >
Piritan gradu >