Bunch of Grapes:

Organisaatiomuutoksen tueksi

Jatkuvasta muutoksesta on tullut monien tiimien arkipäivää. Toisille muutos on välttämätön energian lähde, toisille rasite. Suuret organisaatiomuutokset herättävät tunteita, joiden käsittelemistä ei voida sivuuttaa, jos halutaan päästä eteenpäin. Kuvataiteen, musiikin tai teatterin keinoin tunteita voidaan käsitellä työyhteisössä hienovaraisesti.

Palavat sillat, Perhosvaikutus, Metamorfoosi ja Myrskyn silmässä

Grape Arten muutostyöpajoissa pysähdymme pohtimaan muutoksen herättämiä tunteita ja tekemään niitä näkyväksi erilaisin tavoin. Teemme tilannekartoituksen, missä nyt olemme ja minne olemme menossa. Pohdimme, miltä tulevaisuus näyttää niin itsen kuin organisaationkin kohdalla. Työpajojen lopussa reflektoidaan työskentelyä ja linkitetään se arjen työhön. Kesto: 1/2 - 1 päivä.

Olemme toteuttaneet käytännössä neljää Muutostyöpaja-konseptia, jotka ovat helposti yhdistettävissä organisaatiomuutoksen eteenpäin viemisen eri vaiheisiin ja tilanteen mukaan räätälöitävissä.  Lue lisää >

Äänet kuuluviin!

Musiikki on kansainvälinen kieli ja yksi keino ilmaista ajatuksia ja tunteita. Rakennamme yhdessä ääniä ja rytmin. Avaamme ilmaisukanaviamme. Havainnoimme ja analysoimme tiimin nykytilannetta, yhteistyötä ja haasteita musiikin keinoin. Työskentely ei vaadi lahjakkuutta, soitto- eikä laulutaitoa. Biisin voi säveltää ja esittää ryhmän vetäjä tai tiimi itse. Lopputulos voidaan nauhoittaa studiossa, jotta tilanteeseen voidaan palata helposti myöhemmin. Musiikkia voidaan tehdä kahdesti, ensin muutoksen alkuvaiheessa ja toisen kerran 6-12 kk myöhemmin. Näin voidaan tehdä selkeämmin näkyväksi, miten välissä tapahtuneet asiat ovat vaikuttaneet.

Muutosvalmennus

Taiteen keinoin voidaan täydentää Grape Peoplen fasilitointivalmennuksia, joissa perehdytään muutoksen eteenpäin viemiseen organisaatioissa. Voimme perehtyä erilaisiin rooleihin, muutoksen johtamiseen, viestintään ja hallintaan käyttämällä erilaisia kuvatataide-, musiikki- ja teatterilähtöisiä menetelmiä. Lyhyellä Perhosvaikutus-työpajalla voimme havainnollistaa, miten eri tavoin voi reagoida muutostilanteisiin.

Lue lisää Grape Peoplen valmennuksista >