Bunch of Grapes:

Netta Norro

Monilahjakas tuottaja ja toimittaja


Netta vastaa Grape Arten kansainvälisten tuotteistus- ja kehityshankkeiden koordinoinnista sekä avustaa Grape Peoplen viestinnässä.

Tuottajan työkokemuksensa Netta on kerännyt kulttuurialalla tapahtumien ja festivaalien parissa sekä konseptien suunnittelijana media-alan taidetapahtumien parissa. Netta on myös valokuvaaja ja kokenut toimittaja. Kirjoittajan mieliaiheet löytyvät työyhteisöjen kehittämisestä. Luovan työn alueella Netan tehtävänä on auttaa näkemään paremmin.

Koulutukseltaan Netta on taiteen maisteri. Maisteriopintonsa visuaalisessa viestinnässä ja valokuvauksessa hän on tehnyt Ljubljanan Taideteollisessa korkeakoulussa Sloveniassa. Opinnoissaan hän keskittyi luovan prosessin tutkimiseen valokuvan keinoin. Netta on opiskellut myös kulttuurituottamista, markkinointia ja viestintää. Viestinnän opinnoissa painopisteenä oli uudenlaiset osallistumisen tavat.

Netta puhuu ja kirjoittaa suomen lisäksi englantia. Sloveniaa hän lausuu hämäävän oikein.

Sähköposti: